perjantai 7. syyskuuta 2012

WTF?!

Olen nyt kolme viikkoa tehnyt voimaohjelmaa. Varsinkin tämä viikko on tuntunut varsin raskaallta. Painot alkavat olemaan sitä luokkaa, että 8 toistoa tuntuu pahalta.

Kävin viikko sitten puntarissa. Tulokset olivat shokeeraavat. Painoa oli tullut lisää kokonaista 100g verrattuna laihdutusjakson alimpaan painoon, eli se oli 76,1kg. Eli bulkkaus ei ainakaan ollut onnistunut. No, pahempaa oli se, että rasvaprosentti oli pompannut lukemaan 21,1% ja vastaavasti lihaksenmäärä pudonnut 38,1%:iin. Tämä tarkoittaa siis sitä että läskiä on pamahtanut 2,4kg lisää ja lihasta lähtenyt 1,5kg. Eli mitä helvettiä?

No tänään tulokset olivat vähän lupaavammat, mutta vieläkin kyllä pistää epäilyttämään tulosten oikeellisuus. Sinällään olen suorittanut mittauksen samalla tavalla kuin aikaisemminkin.

Treeni

Treenissä on siis menossa kolmas viikko ja perus kaava on 1*8 normaali , 2*10 leveä, 2*10 kapea (vielä ensi viikon). Nuo siis sarja*toistot. Olen soveltanut ko. penkkiohjelmaa myös kyykkyyn ja maveen. Mavea olen yrittänyt tehdä sumo-tyylillä, mutta se loppuu nyt. Ei vaan toimi. Aion kuitenkin tehdä "leveän" vedon (eli sumo ei jää kokonaan)

Tällä viikolla alkoi myös sirkustreenit. Tiistaisin pariagrobatiaa ja torstaisin trampoliiniä. Eli tällä viikolla olen treenannut joka päivä. Kiipeemään en valitettavasti ole ehtinyt.

Ruoka

Olen koittanut noudattaa edelleen hitaathiilarit-ruokavaliota. Olen kuitenkin syönyt jonkin verran ruisleipää ja jukurttia. Lisäksi olen koittanu aamuin illoin kiskasta n. 30g heraproteiinia.

Painon nousu on ollut varsin maltillista. Aion lisätä kalorimäärää lisäravinteilla, niistä sen saa helposti, vaikkakin kalliisti.